tiistai 19. maaliskuuta 2013

Laaksolahden monitoimitalo esittelyssä

Edellisessä postauksessa esittelin vaihtoehtojemme joukossa olleita juhlapaikkoja Espoossa, mutta nyt on vihdoin sen voittajan vuoro.

Käytiin tänään toisen kerran paikan päällä hiukan mittailemassa ja mallailemassa paikkoja ja ajattelin nyt tuoreeltaan laittaa muistiin tänne, miksi päädytiinkään valinnassamme juuri tähän paikkaan.

Kuva © Annamaikku
Muistiinpanoja :)

Aloitettiin juhlatilan etsintä syyskuun alussa viime vuonna. Aika pian sen jälkeen siis kun olimme menneet kihloihin. Alussa meillä ei ollut hajuakaan siitä, kuinka paljon aiemmin juhlapaikkoja pitää ylipäätään alkaa metsästämään. Ajatuksissa pyöriteltiin myös sitä, että olisikohan meidän vuosi 2013 vai 2014. Tietysti häiden päivämäärään olisi vaan voinut lukkoon ja ryhtyä etsimään sopivaa juhlapaikkaa juuri sille päivälle, mutta entäpä jos jokin ihana paikka ei olisikaan ollut silloin enää vapaa?

Laaksolahden monintoimitalo taisi olla toinen paikka jota tiedustelimme. Soukan Venekerhon paviljonkia lähestyimme ensimmäisenä, mutta kun saimme kuulla, että aikojen varaus vuodelle 2014 alkaa vasta toukokuussa 2013, tuntui ajatus jotenkin kaukaiselta. Keskustelupalstoilla esiin nousi toistuvasti rauhallisessa espoolaisessa omakotilähiössä sijaitseva tunnelmallinen 1900-luvun alussa rakennettu vanha navetta, jossa moni hääpari oli jo aiemmin viettänyt onnistuneesti häitään. Siitä piti ottaa siis ehdottomasti selvyys!

Monarilta vastattiin yhteydenottoomme pikaisesti ja kattavasti. Syyskuussa 2012 tiedustellessamme ei enää seuraavalle kesälle ollut mieleisiä päiviä vapaana. Seuraava mahdollinen aika oli lokakuussa ja teimme siihen alustavan varauksen. Pohdimme rauhassa ajankohtaa, budjettia ja vaihtoehtoja, mutta innostuimme valtavasti häistä seuraavana syksynä juuri tässä paikassa. Saimme myös kuulla, että tila sopisi erittäin hyvin noin 80 hengen vierasmäärälle. Lisäksi Laaksolahti sijaitsi vaihtoehdoistamme kaikkein lähimpänä Vantaan Pyhän Laurin kirkkoa, jossa samoihin aikoihin ja suureksi onneksemme saimme tietää astelevamme alttarille, joten päätös oli tehty. :)

Rakennuksen tarina ja henki kiinnosti ainakin minua ehkä eniten, mutta lisäksi paikassa on lukuisa määrä muita plussia, jotka saivat sen kipuamaan ohi muiden vaihtoehtojen:

Laaksolahden monitoimitalo
  • Tilaan saa ja pitää tuoda oma catering/tehdä ruuat itse sekä omat juomat
  • Iso keittiö (jossa halutessaan onnistuu ruokien teko ja lämmitys omatoimisestikin)
  • Jääkaapin lisäksi iso kylmiö esim. juomia varten
  • Keittiöstä löytyy mm. uusi hella, mikro, perkolaattori, suurtalouspesukone
  • Juhlatila on käytössä juhlapäivää edeltävänä päivänä klo 17 alkaen ja loppusiivous pitää tehdä vasta su iltapäivällä
  • Juhlat saa kestää klo 02.00 saakka
  • Tilat remontoitu keväällä 2011
  • Ihanat aidot puulattiat uusittiin remontissa
  • Ikkunoissa isot ruudut ja kauniit ikkunalaudat
  • Tila jakautuu juhlasaliin, takkahuoneeseen ja parveen ja tilaa on riittävästi (!)
  • Takkahuoneeseen mahtuu hyvin sijoittamaan esim. lahjapöydän, photo boothin tai muuta ohjelmaa/katseltavaa
  • Hauska ajatus on mahdollisuus sijoittaa parvelle esim. bändi tai jotain kivaa lapsille
  • Käytössä on myös kaksi pienempää huonetta ns. pukutiloja, joita voi hyödyntää esim. bändin takahuoneena
  • Takkaa saa polttaa halutessaan omilla polttopuilla
  • Tilassa saa polttaa tuikkuja
  • Kolme wc:tä on plussaa 80 hengen porukalle
  • Juhlatilassa on hyvä akustiikka
  • Rakennuksen viereisen jäähallin pihalta löytyy paljon ilmaista parkkitilaa
  • Tontti on nätti ja siinä on puita ja pensaita, etupihalla nurmikkoa, takapiha niittymäinen
  • Hinta erittäin sopuisa! Käytöstä maksetaan vaan juhla-ajan perusteella, eli koristelu ja siivousajasta ei makseta mitään.
  • Asiointi on ollut erittäin helppoa ja vaivatonta ja tiloja saa mennä katsomaan niin monta kertaa ennen kuin haluaa.
  • Alustava varaaminen onnistuu ja on maksutonta.

Vastapainoksi löytyy tietysti aina jotain ei-niin-hyvää. Haasteet on kuitenkin tehty voitettaviksi!
  • Tuoleja ja pöytiä ei ole uusittu remontin yhteydessä, ovat silminnähden kuluneet. Jos vieraita on vaikka 100, niin kaikille ei riitä samanlaista tuolia. Onneksi on pöytäliinat! :)
  • Takkahuone vaatii somistusta hiukan raskaammalla kädellä, mutta haaste otetaan vastaan!
  • Eteinen ei ole mitenkään hieno, vaatii jotain säväystä sekin.
  • Tilan valot on perinteiset loisteputkivalot, eli ei mitenkään juhlavat tai tunnelmalliset. Valaistusapuja siis mahdollisesti etsittävä joko ammattilaisilta tai vilkkaalta mielikuvitukselta
  • Keittiö on nuhruinen, mutta onneksi riittävän tilava. Keittiö on onneksi oma erillinen tilansa, johon ei näe muuta kuin cateringin porukka.
  • Kahvin- ja vedenkeittimiä, pöytäliinoja tai astioita ei tilojen puolesta ole.
  • Siivous pitää hoitaa itse.
  • Paikka ei ole meren läheisyydessä.
 Mutta nyt niitä kuvia, s'il vous plaît!


Kuva © Annamaikku
Pihapiiriä
 
 
Kuva © Annamaikku


Kuva © Annamaikku
Navetta indeed, kun heinää pursuaa katonrajasta!
 

Kuva © Annamaikku
 Ikkunoiden kulkee kiva mukulakivireunus
 

Kuva © Annamaikku
 Takkahuoneen puoli ovelta poispäin
 
 
Kuva © Annamaikku
 Takkahuoneen puoli ovelle/avokeittiöön päin katsottuna
 
 
Kuva © Annamaikku
 Tarviiko sanoa muuta? ;)
 
 
Kuva © Annamaikku
 Eteinen ei hurmaa
 
 
Kuva © Annamaikku


Kuva © Annamaikku
 Eteisestä portaat parvelle
 
 
Kuva © Annamaikku
 Juhlasalin ovelta katsottuna vasemmalle (johon olemme meidän pöytää kaavailleet)
 
 
Kuva © Annamaikku
 Juhlasalin ovelle/parville päin
 
 
Kuva © Annamaikku
 Salin ovilta oikealle, vas. reunassa keittiön ovi
 
 
Kuva © Annamaikku
 Noutopöytäsyvennys ja akkunat <3
 
 
Kuva © Annamaikku
 Keittiön ovelta
 
 
Kuva © Annamaikku
 Keittiön perällä
 
 
Kuva © Annamaikku
 Salin vas. reuna ovelta katsottuna
 
 
Kuva © Annamaikku

Kuva © Annamaikku
 Noutopöytäsyvennys ovelta katsottuna
 
  

Kuva © Annamaikku
 Parvi
 
 
Kuva © Annamaikku
Näkymä parvelta (vas. kulmaukseen pohdittiin bändin paikkaa, mutta saas nähdä)

Mitäs pidätte?

Terkuin
Annamaikku

9 kommenttia:

  1. Teillähän on sama juhlapaikka kun meillä :) Tuoleille ajateltiin hankkia tuolihuput, koska tosiaan samanlaisia ei riitä kaikille :/ Takkahuoneeseen olen suunnitellut lapsille oman tilan ja sinne heille ohjelmaa, jotta pikku vieraatkin viihtyvät häissämme.

    VastaaPoista
  2. Heips! Itsellä hääjuhla tuolla laaksolahdessa syyskussa 2013.. :) lueskelin postaustasi ja mainitsit nuo loisteputkivalot.. Aloin muistella, että noita valoja sai mielestäni himmennettyä, mikä toi mielestäni kivasti tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  3. Moikka, kiitoksia kovasti kommenteista! Itseasiassa Jenna, toi tuolihuputus ei ollut mulle tullut mieleenkään jostain syystä, mutta nyt kun lähdin tutkimaan asiaa, niin se voisikin olla ihan varteenotettava vaihtoehto. :) Ja käytettyjä huppuja löytyy näköjään hyvin mm. naimisiin.infon foorumilta. Lasten ohjelma takkahuoneeseen on myös kiva idea, meillekin varmaan jotakin oheisjuttua sinne pienokaisille tulee.

    PikkuMy, nyt en muista ihan tarkasti itsekään pystyikö valoja himmentämään vaikka just käytiin siellä. :D Jos pystyy, niin olisi hienoa. Kyselin valaistustarjouksia jo etukäteen, ja pelkästään tunnelmavalojen hankkiminen paikalle maksaa reilusti enemmän kuin koko juhlapaikan vuokra. Jotenkin ei tunnu järkevältä. :) Meille tulee kyllä kynttilöitä myös paljon, mutta mietin et riittääkö ne valaisemaan, niin ei tarttisi pitää kattovaloja ollenkaan päällä. Tai sitten pitää himmeellä alkuillasta :) Ois tosi kiva, jos kertoisit häidenne jälkeen, miten valaistus on teillä toiminut. Koitan muistaa itsekin kysellä. :) On kyllä kiva vaihdella ajatuksia, kun juhlapaikka on sama.

    VastaaPoista
  4. Itsekkin olen kattonut naimisiin.infosta tuolihuppuja, mut hinnat olleet aika korkealla joten odottelen sopivien löytämistä :)
    ai ja btw. katto valoja saa himmennettyä hyvinkin pyörivällä jutulla, eli oman maun mukaan saa laittaa valaistuksen sinne joko hämäräksi tai kirkkaaksi :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Me ollaan mietitty, että bändi tulisi tuohon salin syvennykseen ja ruoka haettaisiin takkahuoneen puolelta.. Itse en tosin ole vielä ihan varma tästä järjestyksestä. Olen lueskellut joistain blogeista, että tällä järjestyksellä sujunut kyllä hyvin. Itseä tosin huolettaa vähän, että häiritseekö juhlaa, kun catering kuljetettaa lisäruoat yms takkahuoneeseen. Joku kuulemma oli sopinut, että kulkevat ulkokautta :D ehkei kuitenkaan..

    Noutopöytä tuohon salin syvennykseen sopisi kyllä kuin nakuutettu, mutta tuolloin bändi joutuisi pystyttämään kamat vasta ruoan jälkeen.. Mistä en tiedä olisiko ihan katastrofi. Voi olla, että tähän päädytään kuitenkin. Pitäisi käydä taas paikanpäällä mallailemassa.. Että miten ylipäätänsä 90-95 ihmistä saa tuonne saliin tanssilattian kanssa :D Ja keksiä jokin kunnon funktio tuolle takkahuoneelle sitten, se on kuitenkin yllättävän iso ja voi pelkän vieras"kirjan" ja lahjapöydän kanssa jäädä hieman karun näköiseksi..
    Vielä VÄHÄN vaiheessa nämä pohdinnat :)

    VastaaPoista
  7. Toi on kyllä kiva tila, kun se mahdollistaa monenlaiset ratkaisut sijoittelujen suhteen. :) Ja joo, ainoa, mikä mullekin tulee mieleen on se, että miten paljon siitä tulee trafiikkia, kun catering häärää keittiön ja takkahuoneen väliä siitä keskeltä salia. Mutta varmasti voisi onnistuakin ja siis teillähän on syyskuussa vielä paremmalla todennäköisyydellä hyvät ilmatkin, että sikälikin ei välttämättä ollenkaan huono idea se, että kulkisivat ulkokautta. :)

    Meillä on just tää bändidilemma kans mielessä, ja siis riippuen bändin koosta se voi kyllä roudata ja laittaa valmiiksi kamat jo ennen juhlaa sinne syvennyksen nurkkaan, josta ne sitten vaan siirretään paikoilleen ja pystytetään, kun ruokailu on loppunut ja noutopöydät siirretty pois.

    Me ajateltiin laittaa bändi yhteen niistä salin "nurkista", jotta ne pääsee roudaamaan jo ennen juhlia, eikä mitään kamojen siirtoa tarvitse tehdä kesken juhlan. Senkin takia näin, koska meillä sulhasen sisko laulaa yhden kappaleen kahvien lomassa, niin siitä olis tullut ongelma (jos bändi olis sijoittautunut syvennykseen), kun bändiä ja kamoja tarvitaan kesken ruokailun. Me ei haluta mitään tavaroiden/pöytien siirtelyä tms. kesken juhlan, niin näin ajateltiin et kaikkien tavarat saisi olla paikoillaan ja juhla toimisi sujuvasti vaikka bändi säestääkin jo ruokailun lomassa.

    Näin se syvennys sit jäis pelkille noutopöydille, jotka ovat paikoillaan koko illan, koska sit myöhemmin isosta noutopöydästä tarjotaan yöruuat myöskin.

    Mä kirjoitan meidän catering-suunnitteluvisiitistä kohta uuden postauksen. :) Ne tuntevat juhlapaikan läpikotaisin ja kertoivat lisätietoja siitä, miten pöydät on olleet noin isoissa kattauksissa ja miten tila muuten toimii, kun henkilöitä on lähes 100. Muuten en itsekään tiennyt, mutta lahjapöydän kanssa kannattaa olla tarkkana mihin sen sijoittaa. Stay tuned! :)

    VastaaPoista
  8. Jenna, hieno juttu! Kiitos tiedosta! Toivotaan, että sopivat huput sattuu kohdalle, pidän isekin silmät auki. :)

    VastaaPoista
  9. Hei,
    ajattelin vinkata, että Amoriinilla näyttäisi olevan tuolihuppuja vuokrattavana. Jos vuokraus sattuu tulemaan ostamista edullisemmaksi :)

    http://www.amoriini.com/fi/SOMISTEVUOKRAAMO

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...