lauantai 16. maaliskuuta 2013

Häät Espoossa - Etsinnässä tunnelmallinen juhlapaikka

Morsian Turusta, sulhanen Helsingistä, koti Espoossa - Missä häät? Ennen juhlapaikkamme Laaksolahden monitoimitalon esittelyä täytyy hiukan muistella sitä, miten olemme päätyneet ylipäätään pitämään häämme Espoossa.

Nuuksion hehkuva syksy © Annamaikku
Taustamme asetti paikkakunnan valinnalle sikäli mielenkiintoiset speksit, että sulho on isän puolelta kolmannen polven stadilainen, joka on asunut lähes koko lapsuutensa Etelä-Helsingin Kruunuhaassa. Itse taas olen aito ja alkuperäinen, paljasjalkainen turkulainen, jonka sydämessä sykkii valtava kotiseuturakkaus (kuinkas muutenkaan kun turkulaisesta on kyse ;).

Yhteisen kotimme olemme perustaneet Espooseen, rauhalliselle ja suht uudelle asuinalueelle meren välittömään läheisyyteen. Olemmehan molemmat tunteneet kotiseuduillamme suolaisen merituulen jo lapsesta lähtien. Vaikka emme todellakaan ole mikään stereotyyppinen espoolainen purjehduskenkäperhe, on kaipuu meren äärelle tuntunut todella vahvana asuessamme "sisämaassa" aiemmin. Sukulaisia ja ystäviä meillä on edellämainittujen paikkakuntien lisäksi myös muualla pk-seudulla ja oikeastaan enemmän minun puoleltani ympäri Suomen Lappia myöden, painopisteen ollessa kuitenkin selkeästi etelässä.

Sulho ei tätä taida tietääkään, mutta aluksi vain ohikiitävän hetken ajan, Turku tuntui ykköseltä. Omasta näkökulmastani. Seuraavaksi mieleen juolahtivat jo kuitenkin merihenkiset häät Helsingin edustalla, tyyliin HSS Boat Housella, mutta muutettuamme juuri kihlajaistemme jälkeen uuteen kotiimme Espooseen ja rakastuttuamme uuteen kotiseutuumme välittömästi, tuntui paikkakunnan valinta selvältä. Espoo on molemmille ns. neutraali valinta, mutta kuitenkin kaupunki, joka tuntuu tärkeältä yhteisen polkumme varrella. Ja tietysti se on hienoa, että kotikuntaamme liittyy myös muita suuria muistoja ensimmäinen yhteisen kotimme lisäksi.

Siispä selailemaan Espoon juhlapaikkoja! Lähdin liikkeelle mistäs muustakaan kun Googlesta. Lukuisia tunteja keskustelupalstoilla viettäneenä kokosin alle vinkkejä ja pointteja, jotka vaikuttivat oman juhlapaikkamme valintaan.

Jos ei ole ajatustakaan Espoon juhlapaikoista, niiden etsinnän voi käynnistää helposti Visit Espoon sivuilta, joilta löytyy suosittuja erityylisiä juhlapaikkoja listattuna:
Alla meidän shortlistille päässeet kiinnostavat ja tunnelmalliset juhlatilat Espoossa muutamine plussine ja miinuksineen:
  • Aarne Ervin 1950-luvulla suunnittelema Ravintola Keilaranta
    • Tyylikäs rakennus ja valoisat sisätilat, joista upeat näkymät
    • Meren välittömässä läheisyydessä
    • Tilausravintola: ruokapalvelut ja tarjoilut paikan päältä
    • Myös vihkiminen onnistuu paikan päällä
    • Kaksikerroksinen tila (kerrosten välillä muutama porras), jossa esim. bändin ja tanssin voi järjestää hauskasti "yläkertaan"
    • Itsellä kokemusta n. 80 hengen pikkujoulujuhlien järjestelyistä, jotka sujuivat juhlapaikan osalta joustavasti ja hienosti. Myös ruoka oli maistuvaa!
    • Auki jäi paikan juomapolitiikka
  • Soukan Venekerhon paviljonki
    • Ympärivuotinen, valoisa juhlatila meren rannalla, kaunis etenkin kesähäiden pitopaikkana
    • Vieraslaituriin olisi voinut hääpari saapua vaikkapa veneellä
    • Rakennus ja kallioinen ympäristö aitoa saaristolaishenkeä tulvillaan
    • Terassi plussaa, mietimme olisiko sinne jopa mahtunut pieni bändi soittamaan?
    • Hyvinvarustettu keittiö, jossa voi tehdä ruuat itse tai tilata itse cateringin
    • Omat juomat saa ja pitää tuoda
    • Sauna-osasto ja takkahuone, jossa voisi pitää kivat jatkot
    • Kattaustilaa ilmoitetaan olevan jopa 90 hengelle: meidän häihin tulossa n. 85 vierasta, mutta tämän jälkeen ei jäisi tarpeeksi tilaa tanssille/bändille/ohjelmalle
    • Meille tulossa lapsia vieraiksi, ei välttämättä ihanteellinen maasto heidän kannaltaan ajateltuna
    • Vuodelle 2014 varauksia aletaan ottamaan 2.5.2013
  • Nuuksion maja
    • Kartanomainen vanha rakennus huokuu maalaishenkeä
    • Soisi etenkin syyshäille uskomattoman kauniin ympäristön, toki luonnonläheisyytensä ansiosta kaunis mihin vuodenaikanaan hyvänsä
    • Majalla oma pitopalvelu, joka huolehtii ruokapuolesta, toteuttavat toiveidenmukaisia menuja
    • Omat juomat saa tuoda
    • Mahtuu isompikin vierasmäärä, max. 125 henkeä
    • Huokeat majoitustilat 25 hengelle: kätevää erityisesti, kun vieraita tulee muilta paikkakunnilta
    • Erillinen saunarakennus plussaa
    • Pihapiirissä saisi otettua hienot potrettikuvat kartanomiljöössä
    • Tilan saa käyttöön pe klo 10 ja luovutus su klo 12 - riittävästi aikaa juhlapaikan koristeluun 
    • Siivouksesta pitää huolehtia itse
    • Astiat ja välineet ym. löytyy talosta
Yllä mainittujen paikkojen osalta hinnat jäi meille auki, itse kyselin ja selvittelin paikkoja elo-syyskuussa 2012. Kannattaa tiedustella ajantasaisia hintoja suoraan juhlapaikoilta.

Nuuksio houkutteli erityisesti maisemiensa ansiosta, alla muutamia otoksia syksyiseltä Nuuksion retkeltämme kaasoni kanssa.

Löytyykö muilta kivoja kokemuksia tai suosituksia Espoon juhlatiloista häidenviettopaikkana?

Aurinkoa viikonloppuunne!

Annamaikku

Nuuksion hehkuva syksy © Annamaikku

Nuuksion hehkuva syksy © Annamaikku

Nuuksion hehkuva syksy © Annamaikku

Nuuksion hehkuva syksy © Annamaikku

Nuuksion hehkuva syksy © Annamaikku

1 kommentti:

  1. Moikka!
    Kannattaa tsekata uusi tapahtumatilojen hakupalvelu http://venuu.fi ! Koitamme siis tehdä juhla- ja muiden tilojen löytämisestä kerrankin oikeasti helppoa – tällä hetkellä fokuksessa varsin vahvasti vielä PK-seutu, vaikka Operation Turku starttaakin myös tällä viikolla =)

    Anyways, kiitokset tunnelmallisesta blogista ja Laaksonlahden monitoimitalo -vinkistä. Muutkin vinkit otetaan mieluusti vastaan!

    Parhain terveisin,

    Jasu Koponen

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...