torstai 25. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen tunnustukseni!

Kylläpäs oli ihana päivä tänään! Torstai on muutenkin viikon lempipäiväni, mutta tänään se oli erityisen hauska. Aamusella blogiini oli kilahtanut Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain omaa -blogin Elliinalta eka tunnustukseni ikinä. <3

Tällainen aloittelijabloggari ihan liikuttuu tällaisesta, kiitos kaunis Elliinalle!


Photo © Annamaikku
Oma urani bloggarina on nyt kestänyt sen vajaat kaksi kuukautta, ja mieltä on lämmittänyt tosi paljon se, että tuttujen ja läheisten lisäksi niin monia uusiakin tuttavuuksia on löytänyt lukijaksi blogiini, vaikka alkunperin mietin, että jos sitä nyt vaikka sulhon lisäksi äiti ja kaasot lukisivat. Ajatuksia on vaihdeltu ja monenlaisia hääaiheita liippaavia keskusteluja on syntynyt. Tää maailma vie ihan mennessään ja tätä voisi NIIN tehdä helpostikin päivät pitkät. :)

Mutta alla siis tämän tunnustuskuvion juoni:


"Kiitä ja linkkaa bloggaaja jolta tunnustuksen sait. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on kaikilla alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä viesti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin ja ehkä juuri sinäkin löydät uuden upean blogituttavuuden."

Nyt pistetään täältäkin hyvä kiertämään! Poimin esille blogeja, jotka täyttävät kriteerit ja jotka ovat myös itselle uusia tuttavuuksia, ja joiden lukijaksi aion heittäytyä kertaheitolla! Here we go Bridies!

Menkään ihmeessä muutkin katsastamaan ja ihastelemaan blogien tunnelmia! Näistä ei vaan saa tarpeekseen. :)

Annamaikku

7 kommenttia:

  1. Iso kiitos! :) Ja löysinpä nyt sitten itsellenikin uutta luettavaa, jään seurailemaan teidän hääsuunnitelmien etenemistä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta ja sait juuri uuden lukijan blogillesi :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti :) Blogisi on minulle aivan uusi tuttavuus, löytyipähän uutta luettavaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos itsellenne, ihana kuulla! Uusien samanhenkisten tuttavuuksien löytäminen on aina kivaa :) Pysytäänhän kuulolla!

    VastaaPoista
  5. Multakin tunnustus blogillesi :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...